Saimaan munskänkarna ry
Tervetuloa viiniseura Saimaan Munskänkarnan kotisivuille
Itäisen Suomen ja Saimaan alueen hoveissa lienee nautittu viiniä säännöllisesti 1700-luvulta alkaen. Oppinsa Tukholmassa tai Turussa saaneet aateliset, papisto ja kruunun lähettiläät toivat tapakulttuuria asuinseuduilleen. Pietarin ja Viipurin seuraelämän vaikutukset näkyivät 1800-luvulla ja viime vuosisadan alussa niin Imatralla, Lappeenrannassa kuin lähialueillakin.
Vuonna 1992 perustettu Saimaan Munskänkarna ry jatkaa omalta osaltaan perinnettä. Yhdistys pyrkii kokoamaan viinin ja ruoan ystäviä yhteen, ammattiin tai säätyyn katsomatta. Ohjenuoramme ovat
viini, joka maistuu omassa suussa hyvältä, on hyvää
nautinto kuitenkin lisääntyy, kun oppii tuntemaan viinejä ja tietämään, mitä niiltä voi odottaa viini ja ruoka kuuluvat yhteen
viini on iloinen asia eikä siihen pidä suhtautua ryppyotsaisesti.
Saimaan Munskänkarna ry
Yhdistyksemme jäsenmäärä on nykyisin n. 120 henkilöä. Se on optimaalinen määrä ottaen huomioon voimavaramme. Uusia jäseniä otetaan poistuvien tilalle. Ehdokkaaksi voi ilmoittautua hallituksen jäsenille tai lomakkeella. Päätökset tekee hallitus kokouksissaan.
Jäsentilaisuudet
Tilaisuuksia on 8-10 kertaa vuodessa elo - ja toukokuun välisenä aikana. Mukana tilaisuuksissa on kokeneita viini-ihmisiä kertomassa kulloisestakin aiheesta. Maistettavana on usein viinejä, joita on muutoin vaikeaa tai jopa mahdotonta löytää.
Kaikki tilaisuutemme suunnitellaan siten, että niistä voivat nauttia sekä uudet viinin ystävät että pidemmälle ehtineet harrastajat. Tärkeät teemat ovat ruoan ja viinin liitto sekä maailman viinialueet ja niiden suuret viinit.
Löydät sivuilta linkit hallituksen jäsenten yhteystietoihin, vuosittaisiin tapahtumiin ja tietoa jäsenyydestä. Voit tulla tutustumaan meihin ja tilaisuuksiimme myös liittymättä jäseneksi. Osanottomaksu on silloin hivenen korkeampi.
Yhteiset viinimatkat
Yhdistys pyrkii tekemään mielenkiintoisia viiniretkiä lähinnä Euroopan viinialueille joka toinen vuosi.
Tervetuloa kaikki viinin ystävät,
Saimaan Munskänkarna ry, hallitus